Un long week-end à Paris, part deux

Kirpputorilla
Marche au Puces, Kirpputori

Pariisin seikkailut jatkuvat! Lauantaina kävimme kirpputorilla Pariisin pohjoisosassa, Kehätien (Boulevard Périphérique) ulkopuolella, Saint-Ouen alueella, Garibaldin metroaseman lähellä. En siis ikävä kyllä enää muista, mikä kirpputorin nimi oli, mutta siellä oli eri alueita, jotka myivät erilaisia tavaroita. Oli huonekaluja, vaatteita, tauluja, pihakoristeita, halpoja “muotivaatteita” (niitä, joita aina löytää suomalaisiltakin markkinoilta)… Ja paljon muuta!

Torilla

Emme löytäneet mitään ostettavaa sentään, ja tarkoituksemme oli muutenkin vaan kierrellä ympäriinsä. Muutenkin tuollainen vanha tavara ei (ainakaan meikäläistä) kauheasti innosta(nut), mutta tulipahan käytyä. Ja juotua elämäni kallein cappuccino, 6,5 euroa! Paris, je ne t’aime pas toujours, en aina pidä sinusta! Eikä osa, jossa (lähinnä tummaihoiset) miehet myivät kaikenmaailman “muotivaatteita” ja elektroniikkaa ollut myöskään mieleinen.

Kärry
Vanha jäätelökärry

Löysin kuitenkin oheisen ihanan vanhan jäätelökärryn, josta oli pakko ottaa kuva! Voin oikein nähdä kyseisen kojun entisajan Pariisissa ja lapset sen ympärillä.

Riemukaari
Arc de Triomphe

Kirpputorikiertelyn jälkeen suuntasimme shoppailemaan! Ja sääkin suosi meitä, koska alkoi sataa kaatamalla ja mikäs onkaan silloin parempaa, kuin kierrellä kauppoja. ;) Kohteenamme oli Lafayetten, Haussmannin sekä Printempsin tavaratalot… ja tarttui sitä mukaan kaksi hametta ja yhdet farkut jo ennen kuin edes pääsimme kyseisten tavaratalojen luo, krhm… Olikos se nyt Lafayette, josta löytyi AIVAN UPEA ruokaosasto! Stockmannin Herkku kymmenenteen potenssiin! Hanhenmaksaa, suklaalajitelmia, keksejä, hedelmiä, vihanneksia, viinejä, eclairs-leivoksia, macarons-leivoksia, kaikenmaailman leivoksia, sushi-paikka, mereneläviä, kahviloita, ja lisäksi yli kymmenen erilaista ruokapaikkaa, joista valita: aasialaista, kreikkalaista, kalaa… Sääli, että ruoka piti aina syödä tietyn paikan alueella, joten iskän halutessa kreikkalaista ja minun aasialaista emme olisi voineet syödä samassa paikassa. Lounastimme siis muualla, josta tuleekin sitten posti tummaasuklaata-blogiin. ;)

Lounaan jälkeen suuntasimme vielä kohti Pariisin hienointa ja kalleinta ostoskatua eli tietysti Avenue des Champs-Elyséetä. Sen varrelta löytyy kaikki hienoimmat merkkiliikkeet, joiden tuotteisiin ei ikävä kyllä matkabudjettini antanut myöten. (Se meni jo Deseguel-liikkeessä perjantaina…) No ei, luksustuotteet eivät itse asiassa edes ole minun makuuni, mutta oli kuitenkin kivaa kävellä kauniilla kadulla ja ajattella, että ehkä sitä joskus olisi varaa ostaa jotain tosi kallista… ;) Näimme myös pienen mielenosoituksen tummaihoisten ranskalaisten toimesta; he arvostelivat Sarkozya rasistiksi.

Palatsi
Grand Palais, Iso palatsi

Okei, en ole kummoinen turisti, koska en aina jaksa kiinnostua kaikesta lomamatkalla näkemästäni, en edes Pariisissa. Oheinen palatsi nimittäin on jonkilainen Iso Palatsi (Pieni Palatsi löytyy kadun toiselta puolelta), mutta ei mitään hajua, onko se minkä aikainen palatsi, kenen hallintokaudelta jne. Huoh. Mutta siis samaisen Avenue des C-S varrelta, matkalla Concordelle.

Concorde
Obeliski

Olin aivan liian lähellä ottaessani lähikuvan Concorden aukiolla olevasta obeliskista, joten siltä puuttuu pää. Aukiolta lähdimme takaisin hotellille viemään ostokset ja huokaisemaan hetki, ennen kuin lähdimme kohtiI Montmartrea ja Sacre Coeurin kirkkoa. Pimeyden takia en viitsinyt ottaa yhtään kuvia. Olen nähnyt Pariisin pari kertaa kirkon edustalta päivänvalossa, mutta näköala on vieläkin hienompi illalla, kun alhaalla loistaa kaupungin valot! Koimme alkuillasta myös ukkosmyrskyn, joka onneksi meni nopeasti ohi.

Eiffel
Eiffel-torni!

Päivät kuluivat aivan liian nopeasti ja aivan liian pian oli jo sunnuntai ja viimeinen päivä! Koska aikaa ei paljoa ollut ennen kuin iskän piti lähteä kentälle ja minun junalle, päätimme käydä vielä katsastamassa Eiffelin. Aina yhtä hienon näköinen, aina samat afrikkalaista alkuperää olevat tummat miehet kaupittelemassa miniatyyrikokoisia Eiffel-torneja ja aina yhtä pitkä jono ihmisiä jonottamaan ylös torniin. Olen käynyt sekä ekassa että ylimmässä kerroksessa ja upeat ovat näköalat! Joskus vielä enemmällä ajalla aion mennä toiseen kerrokseen. Ja se on myös ainoa paikka, jossa lupaan varmasti joskus suostua kosintaan. :D

Torni

Vielä viimeiset Pariisin herkut ja lounas, ja olikin jo aika sanoa hei hei iskälle ennen kuin jouluna näemme taas. Vietin juna-asemalla tunnin yksikseni iskän täytyessä jo lähteä kentälle, mutta myöhemmin kuulin hänen lentonsa olleen tunnin myöhässä, joten hän olisi voinutkin jäädä vielä seurakseni! Pahus, kun lentojen myöhästymisiä ei aina voi tietää kuin vasta kentällä! Mutta joka tapauksessa Pariisin lomamme oli upea! Paluu Louvain-la-Neuven arkeen olikin kunnon kolaus, kun piti alkaa käymään yli 20 mailia ja melkein sama määrä FB-ilmoituksia läpi… ;) Olisi ihanaa käydä vielä Pariisin joulumarkkinoilla, mutta katsotaan nyt, mihin sitä vielä kerkee (ja mihin sitä vielä on varaa), mutta vielä varmasti palaan Pariisin. Paris, je t’aime!

Un long week-end à Paris! Part un

Salut, tout le monde! Heips kaikille! Puheenjohtajan terveiset täältä Belgiasta! Vaihto rullaa niinkuin ne vaihdot nyt yleensä: juhlia, retkiä, illanistujaisia, tutustumista uusiin ihmisiin…niin joo, koulutöitä sinne jonnekin väliin, ja tietenkin reissuja! Minä ja iskä vietimme pitkän viikonlopun Pariisissa 21.-24.10. ja totta kai siitä matkasta täyty blogata tänne Chicin blogiin! :D Arvatenkin matka oli upea, Paris, mon amour…

Katu
Katunäkymää

Heti, kun astuin ulos Gare du Nordista eli siis Pohjoiselta rautatieasemalta, minut valtasi tunne, että olisin tullut kotiin. Nyt harmittelen, etten ottanut kuvaa kadusta aseman ulkopuolella, joka oli siis täynnä ravintoloita, kahviloita ja putiikkeja ihanine valaistune kyltteineen… Oh, mon dieu. Minä siis hyppäsin junaan Brysselistä ja n. puolentoista tunnin päästä olin Rakkauden Kaupungissa…ja kaupungissa, joka juuri jossain tuoreessa äänestyksessä äänestettiin parhaaksi (tai yhdeksi parhaista?) kaupungeista, jossa tehdä syrjähyppy. Hmm… Mutta minä en sentään ollut syrjähyppäämässä vaan nauttimassa Pariisin nähtävyyksistä, hyvästä ruuasta ja juomasta (macarons!) sekä tietysti isäni seurasta!

Hard Rock
Hard Rock Café Paris, 14 Boulevard Montmartre

Hotellimme Hotel de Bristol siis sijaisti Rue de Maltella, metroaseman lähellä. Kahden hengen huoneemme maksoi 88 euroa yöltä ja oli ihan mukava. Jouduimme aluksi vaihtamaan huonetta, kun vessa vuoti varsinaisessa huoneessamme, mutta henkilökunta oli todella mukavaa ja antoi tietysti meille heti uuden huoneen. Aamiainen oli 6,5 euroa, jonka tulen käymään läpi tummaasuklaata.kyweb.fi-blogissani myöhemmin. Hotellin lähellä on Carrefourin marketti, josta ostimme aamiaisen yksi aamu, mutta ikävä kyllä se ei ole auki sunnuntaisin. Hotellia vastapäätä oli myös batisserie, jonka herkut näyttivät herkullisilta ja jonne oli tarkoituksemme mennä aamiaiselle lauantaina…vain huomataksemme, ettei se ollut auki viikonloppuisin! Merde! Onneksi hotellista tosiaan sai aamiasta.

Ensimmäisenä iltana asetuttuamme hotellillemme Place de Republicin lähellä emme tehneet muuta, kuin kävelimme Hard Rock Cafélle, jossa olin itse asiassa käynyt vuosia aiemmin ja mukaan oli tarttunut paita. Nyt jo liian pieneksi käynyt, tosin… Emme tehneet muuta, kuin ostimme juomat loman alun kunniaksi. Olen vieraillut jo noin kymmenessä HC:ssä ja Pariisin vastaava on kyllä ehdottomasti kallein! Jos muualla drinkki maksaa kympin, niin Pariisissa se on 12 euroa… Mais une fois à Paris, kun kerran Pariisissa…

Drinkki

Otin muistaakseni “Electric Ice Tea”-drinkin, jossa ei ollut ihan kaikkia normaaliin Ice Tea:han kuuluvia viinoja, ja lisäksi blue curacao-siirappia, josta siis sininen väri. Juuri sopiva tunnelman nostattaja! :) Tästä kävelimme illalliselle hotelliamme lähellä olevaan ravintolaan, joka osoittautui matkan parhaaksi ruokapaikaksi. Mutta siitä saatte lukea omasta ruokablogistani… ;)

Versailles
Les portes du Versaille

Yli kymmenen vuotta sitten olin vanhempieni kanssa ensimmäistä kertaa Pariisissa ja tuolloin tuli käytyä läpi Notre Dame, Eiffel-torni sekä Louvre, joten tällä kertaa suuntasimme perjantaiaamuna kohti Versaillesia! Pienen harhailun jälkeen saimme oikeat tiedot, miltä asemalta juna Versaillesiin lähtee. Versaillesiin siis pääsee RER-junalla linjaa C käyttäen ja opasteen RER C löytää useammankin aseman kohdalta. Muutenkin Pariisin metro on todella helppokäyttöinen, kunhan vain seuraa opasteita…jotka siis ovat helppoja. :) Keskustasta Versailles’iin menee n. puoli tuntia lähiöiden läpi ja aseman läheltä löytyy sekä Starbucks ;) että lipunmyyntikoju, josta kannattaa ostaa liput linna-alueelle etukäteen. Alle 25-vuotiaat pääsevät kaikkialle linnan alueella ilmaiseksi, joten jos tuo maaginen ikä kolkuttelee lähellä, niin hop hop äkkiä Pariisiin! :)

Chateau
Kultaa!

Kultaiset portit, mon dieu… “Aurinkokuningas” eli Ludvig XIV (1638-1715) siirsi hovinsa Louvresta Versaillesiin n. 1600-luvun puolivälissä. Hänen rakennuttamansa palatsi on valtava, yli 400 hehtaaria! Sisältä löytyy varmasti satoja erilaisia taideteoksia, huonekaluja ja astioita kuninkaan hallinnon ajalta…

Japanilainen
Japanilaista nykytaidetta

…sekä jostain kumman syystä japanilaisen taiteilijan taideteoksia! Siis japanilaista nykytaidetta! Versailles’ssa! Keskellä yli 300 vuotta vanhoja taideteoksia! Je comprend pas, mä en tajuu… Haudataan tämä (ainakin minun mielestäni) kunnon taiteen häväistys kuviin siitä, miltä Versaillesissa oikeasti näytti Aurinkokuninkaan aikaan:

Kattoa
Eräs monista, upeista kattomaalauksista

Taulu

Ludvig XIV
Kunkku itse, Ludvig XIV

Peilisali
Peilisali

Peilisali, jossa siis kuningas järjesti paljon kaikenlaisia iltajuhlia ja vastaanottoja, oli upea! En enää muista, kuinka pitkä se on tai kuinka monta peilia siellä oli (yhtä monta kuin ikkunoitakin), mutta yli sata. Ja taas keskellä huonetta oli sen japanilaisen taiteilijan luomus. Ca alors!

Makuuhuone
Kuninkaan makuuhuone

Reitti linnan läpi kulki siis useiden eri huoneiden kautta, ja kierroksen alusta kannattaakin napata mukaansa ilmainen “radio”, josta voi kuunnella jokaisen huoneen historiaa. Vastaava numeoro löytyy aina joka huoneesta ja eikun kuuntelemaan! Todella mielenkiintoista, sääli, etten enää muista paljoakaan… Taisimme iskän kanssa missata kaikki nelosella alkavat huoneet ja kierros menee jotenkin hassusti kakkosesta vitoseen eli vikaan huoneseen, mutta sitten pääsee vielä tutkimaan kolmosella alkavia huoneita. No, joka tapauksessa, kierros oli todella hieno ja must kaikille historiasta ja taiteesta kiinnostuneille!

Huone

Kuningas
Louis XIV encore

Piha
Piha

Piha ja linna yhteenlaskettuna Versailles levittäytyy yhteensä yli 700 hehtaarin alueelle! Linnan pihalta olikin todella upea näky ympäröivään puistoon. Kalleimman lipun hinnalla (20 € 25-65-vuotiaille) pääsi katsomaan myös Marie Antoinetten asumusta kauempana puiston siimeksessä sekä muita rakennuksia. Ja oli siellä nyt pari ravintolaakin turisteille… Emme nuuskineet iskän kanssa koko aluetta, sillä rajansa kaikeilla (ja kengänpohjilla), mutta alueelta voi vuokrata polkupyöriä tai sähköautoja, joiden avulla puiston tutkiminen käy nopeasti ja ilman liikaa kävelyä. (Voiko kävellä liikaa? No okei, kyllä neljän tunnin jälkeen selkää ja jalkoja pakotti…) Linnasta kunigattaren asumukselle vie myös isohko avoimen bussin tapainen kulkuväline, mutta se on usein pysäkille tullessa täynnä eikä siis aina välttämättä mahdu mukaan. Meille kävi iskän kanssa niin, mutta onneksi välimatkat eivät siis todellakaan ole ylitsepääsemättömiä. Ja mikäs siinä oli kävellä, kun aurinkokin alkoi paistaa.

Seine
Näkymä Seineltä Eiffelille

Versaillesin jälkeen hyppäsimme junaan ja tulimme ulos Gare de Lafayettella tarkoituksena kävellä jonnekin etsimään lounaspaikkaa. Matkalla ohitimme Concorden…

Place de Concorde

Louvren…

Louvre

käymättä siellä kuitenkaan sisällä, koska edes jonkinlaiseen tutkimiseen menee vähintään neljä tuntia eikä meillä nyt ollut aikaa eikä haluakaan ensin jonottaa kahta tuntia ja sitten kävellä vielä lisää sisällä museossa. Kuulemma, jos haluaa nähdä KAIKEN Louvressa, tulee varata aikaa neljä päivää. Siinäpä missio kaikille taideihmisille! Kerran Louvressa käyneenä sitä kuitenkin tietenkin suosittelen, mutta nyt vain jatkoimme matkaamme viereiselle ostoskeskukselle lounaalle…josta siis saatte lukea tarkemmin tummaasuklaata-blogistani. ;)

Muistomerkki

Oheinen “Riemukaari” löytyy Louvren edustalta. Sieltä siis jatkoimme matkaa ostoskeskuksen kautta katua eteenpäin Oopperatalolle…

Ooppera

jonka lähistöltä löytyi ihana Desigual-vaateliike, josta mukaan tarttui kaksi ihanaa paitaa. Kallista, mutta niin ihanaa ja erikoista! Eipähän heti tule Suomessa kadulla vastaan. Päätimme istahtahtaa lähistölle drinkeille ja siitä lähdille etsimään illallispaikkaa latinalaiskorttelista.

Notre Dame
Notre Dame illalla

Metrosta ulos astuestamme näimme Notre Damen, josta ei tietenkään saanut yhtä upeaa kuvaa kuin mitä rakennus oli oikeassa elämässä. Ja vielä täysikuu, wauh! Minä, joka rakastan iltaa kaupungissa kuin kaupungissa enemmän kuin päivää olin ihan täpinöissäni kävellessämme pitkin latinalaiskorttelin katuja (5ième arrondissement), jonka kahvilat ja ravintolat loistivat kutsuvine valoineen… Löysimme mukavan ravintolan, joka osoittautui vielä todella hyväksi valinnaksi, sillä nautin siellä elämäni parhaan jälkkärin! Stay tuned, tummaasuklaata.kyweb.fi tulee kertomaan, millaisen… ;) Illallisen jälkeen jäimme toviksi seuraamaan katusoittajia, kolmea nuorta miestä ja laulamassa ollutta vanhaa miestä, joka intoutui osoittamaan laulun sanat minulle. Miksi? No, kertosäe kuului suurinpiirtein niin, että “give daddy what he wants”… Hih, ei nyt ollut kyllä ihan sellainen “daddy” kyseessä. Istuimme vielä hetken erään baarin lämmitetyllä terasilla (useilla ulkoterasseilla on hyvät lämpölamput katossa, jotenkin ulkonakin tarkenee nauttia lasilliset) ja nautimme lasilliset valkoviiniä ennen kuin palasimme takaisin hotelliimme. Olipahan mahtava perjantai Pariisissa! Paljon kävelyä, hyvää ruokaa, juomaa ja paljon napsittuja kuvia! Mitäköhän lauantai ja sunnuntai toivatkaan tullessaan? Lisää seuraa seuraavassa kahdessa postissa.

Le premier jour du reste de ta vie

Le premier jour du reste de ta vie

Tervetuloa nauttimaan ranskalaisesta leffasta Le premier jour du reste de ta vie (The First Day of the Rest of Your Life) Chic:n kanssa 18.10. Yläkertsille klo17-21! Tarjolla pientä naposteltavaa ja hyvää seuraa!

Tsekkaa myös FB event:

http://www.facebook.com/home.php?#!/event.php?eid=147389855300508

Ranskalainen leffailta 18.10.!

eiffel

Tule tutustumaan ranskankerho Chic:n toimintaan rennon leffaillan merkeissä!

Luvassa aito ranskalainen leffa (tekstityksillä) ja pientä naposteltavaa, sekä tietenkin hyvää seuraa! :)

Paikka: Yläkertsi

Aika: 18.10. klo17-21

Nähdään siellä!

Ranska teemana uusimmassa Glorian Ruoka & Viini-lehdessä!

Nyt kaikki ranskalaisesta ruuasta, ruuanlaitosta ja viinistä kiinnostuneet kauppojen lehtihyllyille, sillä uusin Glorian Ruoka & Viini-lehti keskittyy yksinomaan Ranskaan! Mukana on kymmeniä herkullisia ohjeita aina vakeista ja aikaa vievistä nopeisiin ja helppoihin. On ranskalaista ruokaa A-Z, esittelyssä ranskalaisen keittiön suuret maut (mm. Bressen kana, Puy-linssit ja endiivi), lista suomalaisista kaupoista, leipomoista, putiikeista yms., joista voi hankkia erilaisia ranskalaisia tuotteita, mielenkiintoinen juttu bordeaux-viinistä ja monta muuta artikkelia! Itse pidin erityisesti osteri-, ja juusto+viini-jutuista sekä erityisesti Mont Blanc-kastanjaleivoksen ohjeesta. Se jääkin muistilokeroon seuraavaksi jälkiruokakokeiluksi. :) Ruokatoimittaja Tuomas Tanttu oli myös katsastanut ranskalaisen ravintola Lyonin perinpohjaisesti, ja sinne on tämän harjoittelevan kulinaristin ehdottomasti päästävä!

Terveisin,

Heidi
Puheenjohtaja 2010

Ranskalainen syksy Helsingissä 3.8.-14.11.!

Salut à tous!

Nyt kaikki Ranskasta kiinnostuneet voivat hihkua ilosta, sillä Helsingissä pääsee syksyn mittaan näkemään ja kuulemaan kaikenlaista mielenkiintoista ranskalaisesta kulttuurista! On kirjallisuutta, elokuvia, näyttelyitä ja erilaisia muita tapahtumia ympäri pääkaupunkia. Klikkaa sivuille www.ranskalainensyksy.fi saadaksesi lisää tietoa.

Jos en itse muihin tapahtumiin ehdi, niin tänne on pakko mennä: Lasipalatsin aukiolla järjestetään tänään alkava ja sunnuntaihin asti jatkuva toritapahtuma. Alueella pääsee tutustumaan ranskalaisiin juustoihin, makkaroihin, leivonnaisiin, kirjallisuuteen sekä matka- ja ruokakurssitarjouksiin. Aitoon toritunnelmaan pääsee haitarimusiikin säestyksellä. :) Torstaina ja sunnuntaina alue on auki klo 12-18, perjantaina ja lauantaina voi viihtyä klo 12-20. Kannattaa siis käydä katsastamassa, mitä herkkuja Ranskalla onkaan tarjota (oi, macarons!). Itse voisin vaikka käydä etsimässä vähän vinkkejä ensi syksyn Ranskan matkaa varten… :)

Bises,

Heidi
Chicin puheenjohtaja 2010

Une soirée francaise à la Chic

Bonjour tout le monde! Viime helmikuussa joukko ranskalaisen ruuan ystäviä kokoontui KY:n Isolle Puolelle kokkaamaan kolmen ruokalajin ranskalaisen illallisen ja nauttimaan tietysti samalla hieman ranskalaista viiniä. Tapahtumaa oli hartaasti suunniteltu jo viikkokausia ja ainakin itselläni oli melkoisia paineita illan onnistumiselle. Alussa muusikin saaminen kuuluville tuotti hieman päänvaivaa, mutta yhteistyöllä siitäkin selvittiin. :) En kuitenkaan aio pelkästään höpötellä tässä omiani, vaan annan kuvien puhua puolestaan:

chic kokkausilta 006
Ranskalaiset ovat tunnettuja kiintymyksestään ruuanlaittoon… ;)

Kello viideltä kookonnuttiin porukalla KY:llä ja suunnattiin kauppaan. Olin jo jättänyt aikaisemmin osan tavaroista Yläkertsin keittöön ja varmuuden vuoksi omaisuus oli parasta turvata uteliailta. ;)

chic kokkausilta 012
Kokkaustarpeita: omenia sekä vuohenjuustoa

Heuresement, minulla oli mukana menusuunnittelussa monta järjen ääntä, koska minun suhteellisuuden tajullani olisi ostettu aivan liikaa ruokaa! Kuuden aikaan ilmoittautuneita vieraita alkoi saapua ja samalla, kun Niklas ja Sarianne jäivät selvittämään musiikin kohtaloa, minä jaoin ruuanlaittotehtäviä.

chic kokkausilta 018
Katja valmistamassa vuohenjuustosalaattia

chic kokkausilta 021
Alkupalat: vuohenjuustosalaattia (vuohenjuustoa, salaattia, kirsikkatomaattia sekä siirappi-viikunabalsamicokastike)

Alkupalasalaatti oli mielestäni oikein onnistunut! Vuohenjuustoviipaleita paistettiin muutama minuutti uunissa, kunnes ne alkoivat hieman sulaa ja sitten ne lisättiin salaattiannosten päälle. Makea kastike komppasi suolaista juustoa myös todella hyvin eikä kenenkään lautaselle jäänyt juustonmuruakaan. :)

chic kokkausilta 004
Pääruoka eli kanaa ratatouillen kera valmistuu

Pääruuaksi olimme valinneet kanaa ratatouillen (munakoison kesäkurpitsan ja paprikan paloja tomaattisessa kastikkeessa) kera. Katja ja minä kasvissyöjinä nautimme kanan sijaan kidneypapuja, jotka nekin toimivat hyvin kasvislisukkeen kanssa. Ruokailun ja kokkailun lomassa oli tietenkin mukavaa nautiskella viiniä ja rupatella kaikenlaista elämästä yleistä ja tutustua paremmin paikalle tulleisiin. Ja tietysti kysyä heidän suhteestaan Ranskaan ja sen kieleen. ;) Huomiona muuten kaikille: ei todellakaan tarvitse osata ranskaa tai olla erityisen kiinnostunut Ranskasta tai sen kulttuurista voidakseen osallistua Chicin tapahtumiin.

chic kokkausilta 029
Jälkiruuaksi perinteinen ranskalainen omenapiiras

Tarte tatin ei ollut aivan täydellinen, sillä päätimme jättää hieman riskaabelilta kuulostaneen tortun kääntämisen väliin. Herkulliselta se kuitenkin maistui vaniljakastikkeen kera ihan normaalina piirakkanakin! Makea päätös illalle. :)

chic kokkausilta 027

Merci pour tous les participants de la soirée, c’était magnifique! Eli kiitokset kaikille illasta, upeaa oli! Ruuat onnistuivat, osallistujia oli mukava määrä ja viinikin oli hyvää. :) Tuskin maltan odottaa seuraavia Chicin tapahtumia! Seuratkaa blogia ja listiä, infoa tulossa piakkoin.

Joyeuses pâques! (Hyvää pääsiäistä!)

Heidi
Présidente

Ranskalainen kokkausilta 17.2.!

Bonjour tout le monde!

Chic:n vuoden ensimmäinen tapahtuma lähestyy! Chic järjestää siis ranskalaisen kokkausillan 17.2. Yläkertsillä klo 18 alkaen.

Herkullinen kolmen ruokalajin menu sisältää vuohenjuustosalaatin, kanaa ranskalaisittain, sekä jälkiruoaksi tarte tatan. Ruokajuomana tarjolla valkoviiniä ja ranskalaista siideriä, janoisimmat voivat myös tuoda omia juomia halutessaan.

Ilmoittaudu 10.2. mennessä osoitteeseen sarianne.siirila@student.hse.fi sillä vain 15 ensimmäistä mahtuu mukaan! Mainitsethan samalla, haluatko ruokajuomaksi valkoviiniä vai siideriä! Ilta kustantaa 7 euroa henkilöltä ja maksuohjeet saat ilmoittautumisen jälkeen.

Tsekkaa myös Facebook eventti:

http://www.facebook.com/event.php?eid=288260377256&index=1

Tervetuloa viettämään ihanan ranskalaista iltaa hyvän ruoan merkeissä! :)

Bises,

Sarianne Siirilä

Chic:n viestintävastaava

sarianne.siirila@student.hse.fi

Uutta ja vanhaa – fanitetaan Ranskaa!

Salut mes amis!

Chicin huomisen (!!!) elokuvaillan elokuvat paljastuvat tässä ja nyt. Tarjolla on kaksi ranskalaista elokuvaa, joista ensimmäinen uudempaa tuotantoa ja toinen todellinen klassikko!

1) Qui M’Aime Me Suive, 2006, ohjaaja Benoit Cohen. Lisätietoja: movies.nytimes.com
2)Parapluies de Cherbourg, 1964, ohjaaja Jacques Demy. Lisätietoja: www.imdb.com

Tapahtuma alkaa KY:n yläkertsillä klo:18.00. Ensimmäinen elokuva näytetään noin klo:18.15 – 20.00 ja toinen klo:20.15 – 21.45. Tapahtuma päättyy klo.22.00.

Tervetuloa ranskalaisen elokuvan maailmaan!

Oletko SINÄ kyllin “chic” kerhoomme?

Oletko SINÄ kyllin ”chic” kerhoomme?

Tämän testin tarkoituksena on selvittää mahdollisuuksiasi viihtyä Chicissä. Valitse jokaisesta kysymyksestä yksi vaihtoehdoista (a,b,c,d,e), joka mielestäsi parhaiten vastaa mielipidettäsi/käsitystäsi. Katso lopuksi, kuinka monta pistettä onnistuit keräämään ja selviää, oletko SINÄ kyllin ”chic” kerhoomme?!

ranskan-lippu.jpg
1)Chicin jäseniksi sopivat sinusta parhaiten

a)ranskaa pää- tai sivuaineenaan lukevat
b)erinomaista ranskaa puhuvat
c)kaikki KY:n kuntalaiset
d)kaikki Ranskasta, ranskasta ja ranskalaisesta kulttuurista pitävät
e)teekkarit

illallinen-le-pre-grillessa.jpg
2)Chicin tapaamisissa haluaisin nauttia etenkin

a)juustoa, patonkia ja punaviiniä
b)hampurilaisia
c)etanoita ja sammakonreisiä
d)Fazerin parhaita
e)keskiolutta

eiffel4.jpg
3)Vietät viikonlopun Pariisissa. Ensisijaiset vierailukohteesi ovat

a)Eiffel-torni, Riemukaari ja Notre Dame
b)Latinalaiskorttelit sekä Sacre Coeur ympäristöineen
c)EuroDisney ja vaatekaupat
d)Moulin Rouge
e)Roissy, Orly ja Gare d’Austerliz

kir.jpg
4)Ranskan suosituimman aperitiivi-juoman, Kir:n, ainesosat ovat

a)Calvados ja Whisky
b)Crème de Cassis ja valkoviini
c)Konjakki ja sitruunamehu
d)olut ja colajuoma
e)koskenkorva ja kivennäisvesi

francais.jpg
5)Comment allez-vous?

a)Je m’excuse.
b)Je vais bien, merci. Et vous ?
c)Je ne comprends pas mais vous avez raison.
d)Mitä ihmettä ?
e)Je veux que tu t’en ailles!

Vastaukset :

1: a=0, b=0, c=2, d=3, e=0
2: a=3, b=0, c=3, d=1, e=0
3: a=3, b=3, c=0, d=3, e=1
4: a=0, b=3, c=0, d=0, e=0
5: a=1, b=3, c=1, d=1, e=0

12-15 pistettä Définitivement! Olet luotu Chicin jäseneksi. Ellet ole jo mukana, liity tänään!

9-12 pistettä Mais oui! Olet kyllin “chic”. Viihdyt varmasti mainiosti!

6-9 pistettä Pourquoi pas? Olet vähän epäileväinen, mutta voithan tutustua ja ihastua!

alle 6 pistettä Peut-être pas… Et ehkä ole niin chic, mutta ehkäpä sinä kaipaat muutosta!